Kotimatka Keskiviikko 28.5.

Heräytys oli kurjasti jo klo 5:00, tästä oli ehdottomasti käytävä pesutuvan kautta ottamassa raikas suihku ennen kuin rähmät karisivat silmistä.

Mökissä pikainen HardDiskOperation (rankka tiskaus operaatio) sekä tavarat kasaan ja matka kohti Hummelvikin lauttarantaa, meiky lähti ennen Patea lämmittelemään Suzukin moottoria hieman kauemmaksi mökkinaapureista ja Patekin uutterasti talutteli Yamahan pois leirintäalueelta ennen kuin rohkeni täyräyttää myllyn pörisemään. Satamassa olimme kymmenessä minuutissa ja pääsimme samantien ajamaan lautalle jonka jälkeen lautta lähtikin kuin tilauksesta.

Sidoimme lennosta pyörämme kiinni aluksen rakenteisiin ja eväspusseinemme marssimme yläkerran kajuuttaan nauttimaan aamupalaamme.

Kahvia oli ostettavissa automaatista siten että otat mukin ja kahvin sekä maksat tasarahalla pöydän kulmassa olevaan lippaseen, kätevää eikö totta!

Paikalliset olivat jo valloittaaneet kukin oman sohvansa jossa he peittojensa alla jatkoivat unosiaan. Me saatanan Suomalaiset turistit ropistelimme eväskassejamme ja rupattelimme niitä näitä vaikka viereisellä sohvalla joku setä hieman kärsimättömästi vääntelehti, yritimme toki olla hissukseen mutta eipä se setä siinä kovin pitkään jaksanut taivutella kun hän totesi että fiksumpi antaa periksi ja niin hän sitten nousi ylös sekä lähti ulos haukkamaan raitista ilmaa.

Tämä alus poikkesi Enklingessa, Kumlingessa ja Lappossa ennen Torsholman päätesatamaa. Kumlingesta kyytiin ajeli traktori jonka peräkärry oli täydessä hakelastissa ja Lapposta tuli liuta reppuselkäisiä pikkumatkustajia jotka olivat ilmeisen kokeneita laivamatkaajia. Mistäkö niin päättelin: Siitä että nämä nappulat eivät malttaneet edes odottaa jotta puomi avattaisiin liikenteelle vaan he kirmasivat puomin ali alukselle samantien kun laivan keularamppi oli laskeutunut eikä kukaan olisi edes pystynyt estämään heitä, niin kaaosmaisesti kaikki tapahtui.

Torsholmaan saavuttuamme oli naurussa pitelemistä kun menimme autokannelle – Kumlingesta mukaan ja matkaan tullut hakelasti on nyt jossain Kumlingen sekä Torsholman välillä ja kaikki autot olivat sukkelasti hakkeen kuorruttamia, myös moottoripyörämme oli saanut osansa ja kypärän sisälläkin oli murusia..HohHoHoo!

Torsholmasta on parinkymmenen kilometrin taival seuraavalle alukselle joka lähtee Åvasta. Pääsimme tältä alukselta lähtemään viimeisinä ja finistelimme ajovarusteemme vielä satamassa ennen kuin jatkoimme kohti Åvaa koska minulla oli taas pirun kylmä, meinaa jo pikkuhiljaa alkaa vituttamaan! Brändö olikin hieno saari jonka tiet olivat mukavaa ajettavaa, nautinto olisi varmasti kesähelteillä moninkertainen. Täällä tiellä tepasteli joku outo otus, jota kumpainenkaan emme tunnistaneet emmekä olleet ennen nähneet moista nelijalkaista, emmekä tälläkään kertaa saaneet hämmästellä tuota oliota kovikaan pitkään sillä se luikki päättäväisesti matkoihinsa, vaikkakin varsin verkkaiseen tahtiin. Eipä anneta tuntomerkkejä sen enempää koska kuitenkin suurin osa lukijoista varmaan tunnistaisi tuon luontokappaleen ja nauraisi räkäistä naurua meidän ääliöiden tietämättömyydelle.

Åvaan päästyämme seuraava alus olikin valmiina vastaanottamaan meidät ja ajettuamme autokannelle jonon jatkoksi niin tällä kertaa henkilökunta suoritti pyörien 'kiinnnittämisen' – pelkät isot kiilapalat rungon alle jotta pyörä ei pääse keikahtamaan oikealle puolelle, varsin kätevää.

Matka sujui joutuisasti Ösnäsiin josta lähdimme röyhkeästi laivasta ulos ensimmäisenä poistuvan jonon jatkoksi ja olimmekin jonossa heti kolmantena, toisen auton ollessa Itellan täysperävaunuyhdistelmä joka päästeli varsin vauhdikkaasti Kustavin lossille joka olisikin viimeinen lauttamatka tälläerää. Lossi tulikin tupaten täyteen ja sitä yritettiin ilmeisesti jopa uudelleen järjestellä muutaman auton osalta jotta kaikki olisivat mahtuneet samaan kyytiin mutta ilmeisesti järki vihdoin voitti ja pari autoa jäi vielä kymmeneksi minuutiksi odottelemaan uutta kyytiä.

Jälleen karkasimme jonosta ensimmäisenä lossilta poistuneen letkan jatkoksi ja meidän perään näemmä jostain vielä hyökkäsi HD-mies pyörineen – ilmeisesti totesi että jos noi kusipäät lähti nyt niin ei hänkään jää tänne käkkimään.

Eipä tuosta varaslähdöstä suurta iloa ollut sillä poikkesimme muutaman kymmenen kilometrin ajelun jälkeen tankkaamaan ja tankillisten jälkeen palattuamme vetävälle uralle ei lossijonosta enää ollut tietoakaan. 100 lasissa kaasuttelimme kohti Raisiota ja kylmyys alkoi taas tunkeutua ajoasun alle, jojot valuivat nenästä mutta onneksi minulla oli putkihuivi kiskottuna suun ja nenän yli vähentämään ajoviimaa joka myös osaltaan hieman helpotti kiusallista tilannetta.

Raisiosta ajelimme Turun ohitustietä aina Piikkiöön ja jatkoimme yhtäsoittoa vanhaa Turuntietä aina Saloon asti jossa pysähdyimme lounastamaan. Aloin jo olla täysin umpijäässä, polveni olivat niin kohmeessa että jalkojen oikaisu oli jo hieman kivuliasta jolloin ajattelin jotta mitenhän suoritan tuon pysähtymisen jos en saakaan enää Salossa oikaistua koipiani, yritänkö pysäyttää johonkin seinän viereen vai yritänkö pysähtyä juuri jonkun liikennemerkin viereen ja ottaa kopin tämän tolpasta...onneksi ei tarvinnut ottaa käyttöön suunnitelmaa-B vaan raajat toimivat, vaikkakin hieman kankeasti.

Lounastauon jälkeen olin näennäisesti lämmennyt mutta kun sain pyörän liikkeelle niin ihan kuin jostain lihasmuistista kylmä tunkeutui samantien syvälle sisuksiini. Mutta edelleenkään ei auttanut valittaa, asiat voisivat olla vieläkin huonommin..vaatteet olivat vielä kuivat mutta Lohjalla ripeksi jo vettä. Toki ajoasuni on goretexia mutta hanskat ja saapaat eivät pidä vettä kuin hetken aikaa. Toki minulla olisi sadeasu sekä sadesuojat käsineille ja jalkineille mutta olin ne tarkoituksella jättänyt kotiin koska sääennusteet olivat luvanneet hyvää keliä ja olimme reissussa vain pari päivää...perkeles mikä ääliö olenkaan!

Salosta siis viimeinen riuhtaisu tietä 110 aina Kasvihuoneilmiölle asti ja siitä Sammatin kautta tuttuja mutkateitä aina himaan asti. Vesisade alkoi jo ennen Kasvihuoneilmiötä enkä itsekkäästi pysähtynyt kyselemään olisiko Pate halunnut pukeutua sadeasuun sillä sade oli vielä melkoisen lievää mutta luvassa oli vielä loppuhuipennus joka todennäköisesti tulisi kastelemaan meidät. Jatkoin siis matkaa nopeusrajoituksien limiteillä toivoen että matkaa ei enää jäisi pitkästi sen jälkeen kun tie ja me  kastumme. Sammatista poistuttaessa olikin sitten se tilanne että vettä ropisi niin paljon että sitä oli runsaasti jo tielläkin jolloin nopeutta oli syytä tiputtaa mutta matkakin alkoi onneksemme olla lopuillaan. Lohjan keskustan läpi ajettuamme jatkoimme Paten kanssa erisuuntiin ja lennosta vaihdoimme loppusanaset siten että päätimme jättää loppupalaverin lämpimämpään päivään sekä hetkeen ja näin tiemme erosivat, kello oli n. 13:30 kun kurvailin kotipihaan yhtenä jääkalikkana. Vielä ei sade ollut läpäissyt käsineitä mutta jalkineet olivat jo päässeet hieman vuotamaan, jos matkaa olisi tarvinnut pidemmästi taittaa vesisateessa niin olisin kyllä laittanut muovikassit saapaiden sisään, joita sattumoisin oli mukana matkassa.

Loppuiltapäivä vierähtikin mukavasti sohvan pohjalla, tiiviisti peiton alle käpertyneenä.

Onneksi aika kultaa muistot ja vajaa vuorokausi reissun päättymisestä aloin kirjoittelemaan tätä matkakertomusta ja olen jo pyörtänyt pyhät valani siitä etten enää ikinä poistu kotisohvalta, ainakaan kovin pitkälle.

Keskiviikon paluumatka 230km johonka sisältyy reilut 20km Brändön saariajelua ja vajaa kymppi Vårdössä